OAJ Pääkaupunkiseudun sääntömääräinen kevätkokous 23.4.2013

Kokous pidettiin tänä vuonna Espoon Omniassa, Lehtimäen toimipisteessä. Puhujiksi tilaisuuteen oli kutsuttu kuntayhtymän johtaja Tapio Siukonen ja Espoon sivistystoimen johtaja Sampo Suihko. Tapio Siukonen kertoi ammatillisesta koulutuksesta Omniassa ja koulutuksen tulevista haasteista. Sampo Suihko puolestaan kertoi koulutuksen kehittämissuunnitelmista Espoossa.

Ennen varsinaista kokousta palkittiin vuoden esimies. Ensimmäisen OAJ Pääkaupunkiseudun vuoden esimies tittelin sai itselleen rehtori Tiina Hieta.  Hyvän esimiehen kriteerit täyttänyttä rehtoria ehdotti oma työyhteisö Mellunmäen ala-asteelta. Rehtori Tiina Hieta palkittiin Haikon kartanon kylpylälahjakortilla kahdelle hengelle. Työyhteisö tullaan myös palkitsemaan kakkukahveilla. Ensi vuonna valitaan sitten seuraava vuoden esimies.

 

 

Varsinaisen kokouksen aluksi valittiin kokouksen puheenjohtajaksi OAJ:n varapuheenjohtaja Kari Kinnunen ja sihteeriksi valittiin OAJ pääkaupunkiseudun hallituksen sihteeri Heli Haaro. Kokoukseen osallistui 10 jäsenyhdistyksestä 61 äänivaltaista edustajaa sekä kuusi puhe- ja läsnäolo-oikeutettua jäsentä.

Toimintakertomuksen meille esitteli tänä vuonna ensimmäinen varapuheenjohtaja Leena Teittinen ja yhdistyksen tilit edelliseltä kalenterivuodelta puheenjohtaja Laura Nurminen. Hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.

Laura Nurminen muistutti sekä koulut kuntoon että koulutustukirahasta, jota voi anoa OAJ Pääkaupunkiseudun hallitukselta.