Tällä sivulla näkyvät tulevat koulutukset. Menneistä koulutuksista voi lukea etusivulta.
Koulutus- ja virkistystyöryhmä suunnittelee yhdistykselle koulutus- ja virkistystapahtumia. Olethan yhteydessä meihin, jos sinulla on hyviä kehittämisideoita. Pyrimme järjestämään jäsenistölle monipuolista koulutusta, jossa eri opettajat ja jäsenryhmät pyritään huomioimaan tasapuolisesti. Myös yhdistyksen kevätkokouksen yhteydessä tarjotaan koulutusta.
Jäsenyhdistykset voivat esittää jaostojen kautta koulutustoiveitaan yhdistyksen hallitukselle.
Jäsenyhdistykset voivat myös anoa hallitukselta koulutusmäärärahoja koulutuksen järjestämiseen. Koulutustukea myönnetään pääsääntöisesti opettaja- tai kuntarajat ylittävään koulutukseen. Tarkemmat ohjeet löytyvät “ohjeita koulutusavustusanomuksista” -kohdasta. Koulutusavustusta voi anoa ympärivuotisesti.
Huippusuosittu KOPE-koulutus lähestyy
Ilmoittautuminen koulutukseen alkaa vasta 2.2.2016 klo 7.00. Etukäteen ei voi ilmoittautua! Ilmoittautumisen yhteydessä muista ilmoittaa syntymäaikasi ”lisätiedot” kohdassa laivayhtiötä varten.
Koulutus järjestetään Tallinnassa Eurooppa hotellissa 12.-13.3.2016. Kohderyhmänä on yli 40-vuotiaat ja/tai yli 15-vuotta opetusalalla työskennelleet OAJ Pääkaupunkiseudun jäsenet. Etusijalle ne, jotka eivät ole vielä KOPE-kolutukseen osallistuneet. Koulutuksen mainos ja tarkempi ohjelma liitteenä KOPE 12.-13.3.2016 MAINOS
OAJ on the Road -Espoo, kauppakeskus Sello 24.9.2015
Nyt kannattaa tulla kuuntelemaan ja keskustelmaan ajankohtaisista asioista.
Yleisötilaisuus klo 13.00 – noin klo 16.50 kauppakeskus Sello.
Aihe: opettajuus sekä lasten ja nuorten hyvinvointi päiväkodeissa, kouluissa sekä oppilaitoksissa.
13.00 Mervi Piirainen, lastentarhanopettaja
13.30 Sanna Lauslahti, kansanedustaja
14.00 Timo Saavalainen, yleissivistävät opettajat
14.30 Mika Kraft, ammatillinen opettaja
15.00 Seppo Sainio, YLL
15.30 Ulla Siimes, vanhempainliitto
16.00 opiskelijat
16.30 Jukka Niemelä, Espoon Yrittäjät
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on mukana noin klo 15 alkaen. Paikalla myös mahdollisuuksien mukaan pääkaupunkiseudun OAJ-valtuutettuja.
Täältä löytyy myös iltatilaisuuden ohjelma: OAJ on the Road_ohjelma_espoo 2015
KOPE -koulutus lähestyy
Supersuosittu KOPE-koulutus on taas tulossa. Ilmoittautuminen koulutukseen alkaa vasta 21.9. klo 7.00. Katsokaa liitteestä kaikki tarkemmat tiedot. KOPE 31.10.-1.11.2015 MAINOS