Yhdistystiedote

Mielenilmaus 18.9.2015 klo 11.00 Helsingissä.

Palkansaajakeskusjärjestöjen Akavan, SAK:n ja STTK:n organisoima mielenilmaus pidetään perjantaina 18.9.2015 klo 11.00 alkaen Helsingin rautatientorilla. Mielenilmauksella puolustetaan työmarkkinajärjestöjen vapaata oikeutta sopia työ- ja virkaehtosopimuksista. Asiaa koskevat OAJ:n yhdistystiedotteet ovat saapuneet pe 11.9.2015 ja ma 14.9.2015.

Paikalliset opettajayhdistykset tekevät päätökset työ- ja virkasuhteisten jäsentensä osallistumisesta ja mahdollisista ansionmenetysten sekä matkakulujen korvauksista.

Mielenilmaus on palkansaajien keskusjärjestöjen järjestämä poliittinen mielenilmaus eikä sitä ole näin ollen suunnattu työnantajatahoa tai työjohto-oikeutta eikä voimassa olevia virka- ja työehtosopimuksia vastaan. Paikallisten yhdistysten mielenilmaisuun osallistumispäätökset suojaavat virkasuhteessa olevia henkilökohtaisilta seuraamuksilta mielenilmaukseen osallistumisen osalta.

Toivomme mahdollisimman monen jäsenen, erityisesti niiden, joilla ei ole kyseisenä aikana työnantajan määräämiä tehtäviä, osallistumista mielenilmaukseen. Seuratkaa OAJ:n, Akavan sekä oman yhdistyksenne tiedotusta yhdistysten sivuilla, sähköpostissa sekä sosiaalisessa mediassa.

Terveisin OAJ Pääkaupunkiseudun hallitus ja Hanna Iso-Kuortti, puheenjohtaja